Keski-Pohjanmaalla Klinik auttaa myös päivystyksellisissä vaivoissa

syyskuu 17, 2018

Sairaanhoitaja Nina Brunell Kruunupyyn terveyskeskuksesta.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa sähköistä asiointipalvelua Klinikkiä käytetään apuna myös päivystyksellisten vaivojen hoidon tarpeen arvioissa. Soitessa palvelu kulkee nimellä Oireapu.

Sairaanhoitaja Nina Brunell pitää erinomaisena asiana, että potilas pääsee sähköisen palvelun avulla eroon puhelinjonoista.

“Asiakas voi itse valita, milloin käyttää palvelua. Jos on päivällä töissä kahdeksasta neljään, voi olla vaikea onnistua soittamaan puhelinaikoina”, Brunell sanoo.

Brunellin mukaan sähköinen asiointipalvelu on ollut kätevä myös hoitohenkilökunnan kannalta, koska kuormittava puhelinpalvelu välivaiheineen on jäänyt pienempään rooliin.

Myös potilaat ovat olleet tyytyväisiä Oireapuun. Kokkolalainen Linnea Luokkala kertoo, että helppokäyttöinen palvelu sopii hyvin myös senioreille.

“Täytin oirelomakkeen kotona, ja tuli kehotus hakeutua päivystykseen. Päivystyksessä pääsin lääkärille. Sain erinomaista apua vaivaani.”

”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki