Matti Copeland mukaan vauhdittamaan Klinikin kasvua

joulukuu 17, 2017

Matti Copeland on aloittanut 2.12.2019 terveysteknologiayrityksen Klinik Healthcare Solutionin Executive Chairmanina. Copeland näkee Klinikin tekoälypohjaisessa ratkaisussa suuren potentiaalin.

”Markkinat ovat osoittaneet, että tekoäly soveltuu erinomaisesti terveydenhuollon prosesseihin. Luotettava ja tietoturvallinen, sekä mobiilisti että tietokoneelta käytettävä softa pystyy tehokkaasti luomaan potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisten välille uudenlaisen kanavan”, Copeland kertoo.

Copeland siirtyi Klinikille EY:ltä, jossa hän auttoi pohjoismaisia kasvuyhtiöitä strategisessa suunnittelussa, rahoituksessa ja yrityskaupoissa. Copeland uskoo tuovansa uudenlaista näkökulmaa Klinikille, sillä taustalla on pitkä ura eri yritysten johtotehtävissä ja hallituksissa. Copeland on aiemmin työskennellyt mm. Citibankilla, Deloittella, Capmanilla ja Baswarella.

Terveydenhuollon ammattilaisia ja tekoälyosaamista

Klinikin tiimi on yllättänyt Copelandin positiivisesti osaamisellaan ja sitoutuneisuudellaan.

”Klinik on osoittautunut mielenkiintoiseksi ryppääksi terveydenhuollon ammattilaisia, tekoälyosaamista ja käyttäjäkokemuksen huippuosaamista”, Copeland kertoo.

Copelandin mukaan Klinik on malliesimerkki sitoutuneen tiimin kyvystä varsin nopeasti tuoda valmis tuote markkinoille. Suomi on selvästi ollut uskottava maa osoittamaan, että Klinikin palvelu toimii ja todentamaan, että digitalisoimalla terveydenhuollon prosessit, kaikki osapuolet hyötyvät. Vaikutus, jonka Klinik pystyy realisoimaan, on kansantalouksienkin tasolla miljardiluokkaa eli merkittävä.

”Vaikutus, jonka Klinik pystyy realisoimaan, on kansantalouksienkin tasolla miljardiluokkaa eli merkittävä.”

Matti Copeland kertoo tehneensä vuosien varrella havaintoja toimialoista, joilla digitaalinen transformaatio avaa isoja mahdollisuuksia startupeille, ja tulkitsi terveydenhuoltoalan olevan yksi näistä. Klinikille Copeland päätyi sattumalta, verkostojen kautta. Hän oli kuullut aiemmin Klinikin kuluttajasivustosta, klinik.fi:stä, jonka itsehoito-ohjeita ja oirearvio-työkalua käyttää vuosittain 2 miljoonaa suomalaista.

Globaali vaikutus terveydenhuoltoon

Luottamus Klinikin potilaskeskeiseen, helposti ymmärrettävään ja loogiseen tekoälyllä vahvistettuun softaan on noteerattu myös ulkomailla. Klinik tarjoaa terveydenhuollon resurssiongelmiin globaalin ratkaisun, sillä järjestelmä tuo tehokkuutta hoitoprosessiin, säästää ammattilaisten aikaa ja tuo todistettuja säästöjä terveydenhuollon kustannuksiin.

Ensimmäiset ulkomaiset asiakkuudet ovat aktiivisia Iso-Britanniassa ja Portugalissa. Suomessa Klinikin hoidontarpeenarviojärjestelmä otettiin ensi kerran käyttöön vuonna 2016 Saarikassa ja tällä hetkellä sitä käyttää jo 1/3 Suomen julkisen terveydenhuollon yksiköistä. Klinikin palvelu on käytössä mm. Seinäjoen, Keusoten, Vantaan ja Rovaniemen terveysasemilla ja palvelun piiriin kuuluu yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

 

Klinik Healthcare Solutions on terveysteknologiayritys, joka tuottaa älykkäitä ratkaisuja terveydenhuoltoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinik Access asiointi- ja hoidon tarpeen arvio -järjestelmä on käytössä n. 400 terveysasemalla ja hammasklinikalla ja palvelun piirissä on n. 1,5 miljoonaa suomalaista.



”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki