Tekoäly auttaa ja tukee lääkärin työtä – ei korvaa sitä

joulukuu 17, 2018

Viime aikoina mediassa on käyty paljon keskustelua ja maalailtu uhkakuvia tekoälyn käytöstä lääketieteessä. Suomi on monessa mielessä tekoälyn hyödyntämisen edelläkävijä; yli 1,2 miljoonan suomalaisen väestöalueella on jo käytössä tekoälyä lääketieteellisessä ensiarvioinnissa hyödyntävä asiointikanava. Tekoäly ei kuitenkaan tee yksinään diagnooseja eikä lääkäri määrää hoitoja pelkkään tekoälyn tarjoamaan tietoon nojaten. Lopullinen diagnoosi syntyy esitietojen, ammattilaisten osaamisen ja ihmisen kohtaamisen yhdistelmästä.

Tekoälystä puhuttaessa olennaisinta on se, mihin tekoälyä käytetään: asioinnin helpottumiseen, työn tehostamiseen ja rutiininomaisten töiden vähentämiseen. Lääkärille ja hoitajille jää yhä enemmän aikaa potilastyöhön ja ihmisten kohtaamiseen, kun tekoäly hoitaa aikaa vievän ensiarviointityön. Tekoälyn avulla saadaan varmistettua, että jokainen hoitoa tarvitseva tulee hoidetuksi oikea-aikaisesti. Kansalaisille tekoälypohjainen sovellus takaa turvallisen ympärivuorokautisen yhteydensaannin terveydenhuoltoon ilman puhelimessa tai asiointiluukulla jonottamista.

Tekoäly tuo myös kiistattomat hyödyt ammattilaisten tekemiin lääketieteellisiin päätöksiin. Oikeaan hoitoon ohjaaminen ja diagnoosin tekeminen nopeutuvat ja tarkentuvat, kun kone kokoaa ammattilaisen puolesta ihmisen kertomuksen vakiomuotoon, arvio hoidon kiireellisyyttä ja ehdottaa tilanteeseen soveltuvia diagnooseja. Muutosta voisi verrata siihen, kun toimistotyöntekijöiden käyttöön tulivat tietokoneet. Ihmistyön tarve ei katoa mihinkään, mutta tietyt rutiininomaiset asiat tehostuvat.

Klinik Healthcare Solutions Oy:n kehittämä sähköinen asiointipalvelu on käytössä 250 terveysasemalla Suomessa. Klinikin lääketieteellisen algoritmin kehityksestä vastaa joukko koneoppimiseen erikoistuneita lääkäreitä. Tekoälyn kehittämisessä kiinnitetään erityistä huomiota laatuun ja luotettavuuteen. Siinä missä inhimilliset virheet ovat osa elämää, koneilta virheitä ei sallita.

 

Klinik Healthcare Solutions on terveysteknologiayritys, joka tuottaa älykkäitä ratkaisuja terveydenhuoltoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinik Access asiointi- ja hoidon tarpeen arvio -järjestelmä on käytössä n. 400 terveysasemalla ja hammasklinikalla ja palvelun piirissä on n. 1,5 miljoonaa suomalaista.



”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki