Tekoäly säästää tutkitusti kustannuksia terveydenhuollossa – miten ja mistä?

marraskuu 17, 2018

-14% on kustannussäästö, jonka tekoälyä hoitoonohjaukseen hyödyntävät Klinik-palvelumme tuotti jo ensimmäisten käyttökuukausiensa aikana Vantaalla. Voit lukea koko tiedotteen tästä >

Säästö perustuu ennen kaikkea siihen, että toisin kuin puhelimessa ja chat-kanavissa, kuntalaisen ja ammattilaisen ei tarvitse yrittää saada toisiaan samaan aikaan ”langan päähän”, vaan hoidontarpeenarviointi ja hoitosuunnitelma etenee kuntalaisen odottaessa rauhassa kotonaan. Ammattilainen voi keskittyä kiireisen puhelintilanteen sijaan kuntalaisen hoidon suunnitteluun, kun tekoäly hoitaa aikaa vievän ensiarviointityön.

Klinik Pro mahdollistaa kuntalaisille ajasta ja paikasta riippumattoman yhteydenoton, jossa keinoäly huolehtii esitietojen keräämisestä johdattaen kuvaamaan vaivan ja tilanteen rakenteisesti. Näiden tietojen ja lääketieteellisen kiireellisyys- ja vaivatulkinnan myötä ammattilaisella on kokonaisvaltaisempi näkymä ihmisen tilanteeseen digitaalisessa muodossa jo heti ensihetkestä alkaen. Ammattilaisella on aikaa katsoa potilashistoriaa ja lääkityksiä kunnolla sekä tarvittaessa konsultoida kollegaa. Kun kokonaisuus on valmis, ammattilainen kommunikoi kuntalaiselle hoitosuunnitelman.

Tämä ilmiö eli synkronisen (=samanaikaisen kahdensuuntaisen) kommunikaation muuntautuminen asynkroniseen eli digitaaliseen tilanteen käsittelyyn tuettuna kunnollisilla esitiedoilla ja diagnoosituella on tuottamamme säästön avainasia. Ammattilaisten ajankäyttö kohdentuu olennaisempiin asioihin ja työssä jaksaminen kohenee, sillä heille jää aikaa käyttää ammattitaitoaan laajemmin ja keskittyen.

Digitaalisten ratkaisujen tutkiminen ja tulosten myötä kehittäminen tulee olla kiinteä osa jokaisen digiterveysyrityksen arkea. Me Klinikillä olemme onnekkaita saadessamme tehdä tutkimusyhteistyötä hienojen organisaatioiden, kuten Vantaan kaupungin ja Aalto-yliopiston HEMA-instituutin kanssa. Ja toki ihan kaikki terveydenhuollon organisaatioasiakkaamme kuuluvat tähän ryhmään, jotka palautteellaan ja kehityshalullaan opettavat myös meille päivittäin uusia asioita keinoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista. Samalla viedään yhdessä suomalaista tekoälyosaamista laajalla rintamalla seuraavalle tasolle. Kiitos kaikille teille mahtavat yhteistyötahot ja ammattilaiset, joiden kanssa saamme olla tekemisissä päivittäin!

 
 

Klinik Healthcare Solutions on terveysteknologiayritys, joka tuottaa älykkäitä ratkaisuja terveydenhuoltoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinik Access asiointi- ja hoidon tarpeen arvio -järjestelmä on käytössä n. 400 terveysasemalla ja hammasklinikalla ja palvelun piirissä on n. 1,5 miljoonaa suomalaista.



”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki