Klinikin digitaalinen palvelu tehostaa asiointia myös suun terveydenhuollossa

marraskuu 17, 2018

Klinikin sähköinen, tekoälyyn pohjautuva asiointipalvelu laajenee kovaa vauhtia myös suun terveydenhuollossa. Monet kunnat ovat ensin ottaneet käyttöönsä yleisterveydenhuollon Klinik -palvelun ja laajentavat nyt hyvien kokemustensa vuoksi Klinik Dentaliin. Uusia asiakkaita ovat esimerkiksi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LLKY, Varkauden suunterveys sekä Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö YTHS.

Palvelun kautta tulleet yhteydenotot ovat suoraan pois puhelimessa käytetystä ajasta.

”Olemme saaneet paljon palautetta, että palvelu on nopeuttanut asiointia”, Klinikin avainasiakaspäällikkö Henri Öörni sanoo.

Klinikin asiointipalvelussa potilas kirjaa verkossa oireensa palveluun, ja tiedot vastaanottanut suuhygienisti tai hammashoitaja tekee arvion potilaan vaivasta tekoälyn suorittamaa ensimmäistä hoidon tarpeen arviota avuksi käyttäen. Tarvittaessa sovitaan vastaanottokäynti tai annetaan muita hoito-ohjeita. Palvelun kautta tulleet yhteydenotot ovat suoraan pois puhelimessa käytetystä ajasta.

Palvelu on helppo käyttää ja tietojen siirto potilastietojärjestelmään käy näppärästi.

”Lääkärien mukaan potilaiden kirjoittamat oirekuvaukset ovat olleet tarkkoja, joten laatu on palvelun myötä jopa parantunut. Potilaalla on kotona enemmän aikaa vastata ajatuksella”, Öörni jatkaa.

Palvelua käyttävä potilas saa eteensä näytölle oirepilven, joka on kehitetty yhdessä useamman kunnan ylihammaslääkäreiden kanssa.

Sähköiset palvelut on tätä päivää, ei puhelimessa jonottaminen.

”Kehitämme jatkuvasti asiakkaan näkymää, jotta asiakas voisi kuvata vaivansa mahdollisimman tarkasti.”

Perusturvaliikelaitos Saarikan vastaava hammaslääkäri Tarja Saastamoinen kertoo, että Klinikin palveluun päädyttiin, kun Saarikassa haluttiin tarjota asiakkaille nopea, aina käytettävissä oleva ja tehokas tapa ottaa yhteyttä hammashoitolaan.

“Sähköiset palvelut on tätä päivää, ei puhelimessa jonottaminen. Klinik ohjaa asiakkaita jo ensimmäisessä yhteydenotossaan kertomaan vaivastaan tarkemmin, jolloin ammattilainen saa  hyvät perustiedot jo ennen kuin asiakas on ohjautunut vastaanotolle. Palvelu on helppo käyttää ja tietojen siirto potilastietojärjestelmään käy näppärästi”, Saastamoinen sanoo.

 

Klinik Healthcare Solutions on terveysteknologiayritys, joka tuottaa älykkäitä ratkaisuja terveydenhuoltoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinik Access asiointi- ja hoidon tarpeen arvio -järjestelmä on käytössä n. 400 terveysasemalla ja hammasklinikalla ja palvelun piirissä on n. 1,5 miljoonaa suomalaista.



”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki