Terveydenhuollon tulevaisuus perustuu datan hyödyntämiseen

Blogi ja uutiset

joulukuu 17, 2018
Viime aikoina mediassa on käyty paljon keskustelua ja maalailtu uhkakuvia tekoälyn käytöstä lääketieteessä. Suomi on monessa mielessä tekoälyn hyödyntämisen edelläkävijä; yli 1,2 miljoonan suomalaisen väestöalueella on jo käytössä tekoälyä lääketieteellisessä ensiarvioinnissa hyödyntävä asiointikanava. Tekoäly ei kuitenkaan tee yksinään diagnooseja eikä lääkäri määrää hoitoja pelkkään tekoälyn tarjoamaan tietoon nojaten. Lopullinen diagnoosi syntyy esitieto...
marraskuu 17, 2018
-14% on kustannussäästö, jonka tekoälyä hoitoonohjaukseen hyödyntävät Klinik-palvelumme tuotti jo ensimmäisten käyttökuukausiensa aikana Vantaalla. Voit lukea koko tiedotteen tästä > Säästö perustuu ennen kaikkea siihen, että toisin kuin puhelimessa ja chat-kanavissa, kuntalaisen ja ammattilaisen ei tarvitse yrittää saada toisiaan samaan aikaan ”langan päähän”, vaan hoidontarpeenarviointi ja hoitosuunnitelma etenee kuntalaisen odottaessa rauhassa koto...
marraskuu 17, 2018
Klinikin sähköinen, tekoälyyn pohjautuva asiointipalvelu laajenee kovaa vauhtia myös suun terveydenhuollossa. Monet kunnat ovat ensin ottaneet käyttöönsä yleisterveydenhuollon Klinik -palvelun ja laajentavat nyt hyvien kokemustensa vuoksi Klinik Dentaliin. Uusia asiakkaita ovat esimerkiksi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LLKY, Varkauden suunterveys sekä Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö YTHS. Palvelun kautta tulleet yhteydenotot ovat suoraan ...
lokakuu 17, 2018
Joukko brittiläisiä terveysvaikuttajia kävi Suomessa Klinikin vieraana tutustumassa terveydenhuollon digitaalisiin ratkaisuihin. Saarivaltio on etsimässä uusia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja lääkäripulaan. Omaa vastaanottoaan pyörittävien yleislääkärien eli general practitionereiden ympärille keskittynyt Ison-Britannian terveydenhuoltojärjestelmä kärsii lääkäripulasta. Perinteisesti Isossa-Britanniassa lääkäri on tehnyt vastaanotollaan pitkiä päiviä, mutta...
1 6 7 8 9 10
”Aivan loistava. Ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa, vaan voi täyttää täällä asian silloin kun itselle parhaiten sopii.”
Seinäjoen kuntalainen
Seinäjoki
"Hyvä yhteistyö Klinikin kanssa kaikin puolin ja erinomaisen hyvä tuote."
Myyrmäen terveyskeskus
Vantaa
“Asiointipalvelu on tuonut rauhaa omalle työskentelylle.”
Sanna Villanen, sairaanhoitaja
Lohjan terveysasema
”Klinikin käyttöönotto oli helppo ja nopea toteuttaa Klinikin asiantuntevien ammattilaisten avulla. Palvelu on potilaiden näkökulmasta erittäin hyvä parannus, sillä heidän ei tarvitse jonottaa ruuhkaisina aikoina puhelimessa tai odottaa takaisinsoittoa.”
Anne Niemi, palvelusuunnittelija
Euran Sote-keskus
“Suosittelisin ehdottomasti Klinkin käyttöönottoa muille terveydenhuollon organisaatiolle. Kyseessä työkalu, joka mahdollistaa palveluiden tavoitettavuuden ilman suurempaa kuormitusta."
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
“Aiemmin potilaat tunsivat olevansa taakka terveysasemalle. Nyt voimme viestiä potilaille, että kuka tahansa voi hakeutua Klinikin kautta hoitoon, ja järjestelmä hoitaa kiireellisyysarvion.”
Kelly Butterfield, Reception Manager
Haxby Group, UK
“Klinikin digitaalisen ratkaisun avulla pystymme nyt ohjaamaan oikean potilaan oikeaan hoitoyksikköön tehokkaasti.”
Dr Thomas Patel-Campbell, GP Partner
Haxby Group, UK
”Ohjelma on visuaalisesti sekä logiikaltaan selkeä käyttää. Ohjelmaa on helppo käyttää ja hallinnoida myös etänä. Uusi henkilö omaksuu ohjelman käytön parin kokeilukerran jälkeen.”
Mikko Hyytiäinen, Avosairaanhoidon osastonhoitaja
Ylöjärven terveyskeskus
”Olemme pystyneet Klinikin avulla suoristamaan hoitopolkuja. Nyt hoitajien aikaa vapautuu muuhunkin kuin puhelintyöhön.”
Vaula Kautto, Terveysasemien palveluvastaava
Perustuvaliikelaitos Saarikka
”Tämä on hieno palvelu. Voi ottaa yhteyttä silloin, kun itselle sopii. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa.”
Palvelua käyttänyt kuntalainen
Akaan kaupunki